Ilona Ogbeide toivoo uudenlaista oppimiskulttuuria

Ulla PaukkuKaverikahvila, Maahanmuuttajanuorten Helsinki, Nuoret, Palvelumuotoilu

Maahanmuuttajanuorten Helsinki Hankkeen Kaverikahvila-pilotti on pitänyt koordinaattori Ilona Ogbeiden kiireisenä lokakuusta lähtien. Toiminnan perimmäisenä tarkoituksena on parantaa oppimistuloksia sekä saada onnistumisen elämyksiä nuorille, joilla voi olla opiskelumotivaatio hukassa tai muita oppimisvaikeuksia. Avainsanoja ovat vertais- ja opettamalla oppiminen.

– Tilastojen mukaan ne nuoret, joilla kumpikaan vanhemmista ei ole kasvanut Suomessa, jatkavat harvoin opiskelua peruskoulun jälkeen. Siksi on löydettävä uusia ja voimaannuttavia tapoja motivoida nuoria opiskelemaan ja oppimaan, Ilona sanoo.


Työ nuorten parissa

Ilonan työuran piti alun perin suuntautua ihan eri teille, sillä hän opiskeli Tukholmassa korkeakoulututkinnon suunnittelumaantieteestä.

Ilonaa kiinnostavat erityisesti osallisuus ja käyttäjälähtöisyys. Hän on tehnyt paljon opettajan sijaisuuksia ja viihtynyt aina nuorten parissa työssä ja vapaalla.

– Haluan löytää työkaluja kuulla nuoria paremmin ja kehittää toimintaa käyttäjälähtöisten ja osallistavien menetelmien avulla yhteistyössä nuorten ja opettajien kanssa.


Osana uutta opetussuunnitelmaa

Kaverikahvila-toimintaa voi toteuttaa osana opetusta, jolloin nuoret suunnittelevat tunteja toisilleen. Tällä hetkellä suositumpi tapa on läksykerho, jossa nuoret opettavat ja auttavat alakouluikäisiä läksyjen teossa. Oppiminen on rentoa, ja sen lomassa jutellaan ja syödään pientä purtavaa.

– Kaverikahvilan opetusmenetelmä sopii hyvin uuden opetussuunnitelman tarpeisiin, sillä ideana on antaa vastuu omasta oppimisesta nuorelle itselleen, Ilona sanoo.

Kaverikahvila-toiminta tarjoaa Ilonan mukaan onnistumisen tunteita niin nuorille kuin lapsillekin sekä kehittää vuorovaikutusta ja ryhmätyötaitoja.

– Tästä on jo viitteitä. Nuorista, jotka ovat päässeet opettamaan pienempiään, on tullut itsevarmempia, vastuuntuntoisia ja he ovat rohkaistuneet. Jopa koulun ilmapiiri on rauhoittunut Kaverikahvilan myötä.


Kaverikahvilassa pääosassa ovat nuoret ja lapset

Tällä hetkellä Kaverikahvilaa toteutetaan Jakomäessä, Pasilassa ja Vesalassa. Malli toimii jo hyvin, mutta Ilonan tehtävänä on kehittää sitä eteenpäin helposti monistettavaksi. Tärkeää on, että toimintaa fasilitoi aikuinen, esimerkiksi opettaja.

– Aikuiset eivät kuitenkaan saisi ottaa liian suurta roolia vaan antaa nuorten suunnitella vapaasti. Toisaalta heidän tulisi tukea esimerkiksi ryhmäytymisessä, Ilona sanoo.

Pasilassa nuoret ovat kaksi kertaa viikossa suunnitelleet ala-asteikäisille äidinkielentunteja. Muualla on järjestetty läksykerhoja. Eräässä koulussa läksykerhoa ovat vetäneet ne, jotka uhkaavat saada hylätyn. Vesalassa Kaverikahvilaa vetävät tukioppilaat. Tapoja toteuttaa Kaverikahvilaa on niin paljon kuin on koulujakin.

– Toiveenamme on saada kaverikahvila-toiminta kaikkiin Helsingin ja jopa koko Suomen kouluihin, Ilona kaavailee.


Teksti: Ulla Paukku
Kuva: Jonna Pennanen